tiistai 30. syyskuuta 2014

Mikä on kinkkusi kilohinta?

Olen menettänyt uskoni ihmiskuntaan. Edellisessä postauksessani pohdin rohkeutta ja sitä, miten naisen arvo on sidoksissa hänen ulkonäköönsä. Todistaakseni pointtiani olin kuvatekstissä maininnut pituuteni ja painoni. Eikö vaan nyt joku Juntti-Einari ole tästä innostuneena mennyt laittamaan suomi24-palstalle keskustelun minun vartalostani ja painostani! Ihan oikeasti nyt hei, MENIKÖ KOKO KIRJOITUS IHAN TÄYSIN OHI KUN KESKITYIT KATSOMAAN KUVIEN NÄTTEJÄ VÄREJÄ?

Naiseksi syntyminen on vähän sama kun syntyisi näyttelyporsaaksi. Tai ehkä ihan vaan porsaaksi. Kaikki ovat pienestä asti olleet kiinnostuneita ulkomuodostani, mitä vain teenkin. Pienenä olin nätti tyttö. Yläasteella kaverini nimitti minua Pocahontasiksi, ei Einsteiniksi. Jos päätän ryhtyä poliitikoksi, suurin saavutukseni olisi luonnollisesti se, jos minut valittaisiin Linnan kuningattareksi. Eikö ketään kiinnosta, että olen pätevä, ahkera, älykäs ja joskus ihan mukavakin? Mitä väliä, vaikka olisin voittanut kuusi Oscaria, jos sitten menen valitsemaan juhlatilaisuuteen mekon, joka jonkun mielestä ei saa minua näyttämään seksuaalisesti haluttavalta? Olettehan jo lukeneet näitä hauskoja seksismistä korjattuja otsikoita? Esimerkiksi:

"Make-up free Jennifer Garner hides her enviable figure under dowdy slacks and shirt during coffee run in Los Angeles."

Korjattuna: "Women goes to get coffee. Doesn't consider it a priority that her outfit make her look sexually appealing for this task. "

Kun aloitin opettajan pedagogiset opinnot, aloitusluennolla minulle ei suinkaan kerrottu esimerkiksi työssäjaksamisesta vaan tietenkin sain pukeutumiskäskyjä. Tulevia naisopettajia neuvottiin tekemään kolme testiä ennen luokkahuoneeseen astumista:

1. Kumarra kaverille. Jos kaveri näkee tissivakosi vilahtavan, vaihda paita. 
2. Pyllistä kaverillesi. Jos kaveri näkee pyllyvakosi tai pakarasi, vaihda housut/hame.
3. Nosta kätesi ylös. Jos napasi näkyy, vaihda paita.

Miehiä kehotettiin ottamaan hattu pois päästä luokassa, sillä miesten pyllyvakohan on mitä ihanin näky, ja sen näkyvyys luokkahuoneympäristöissä pitää oppilaille taata. Ja ketä nyt kiinnostaa jotkut väkivaltatilanteet luokassa, kunhan niissä ei päästetä naisten vakoja vilkkumaan.

Mutta myönnetään, turhaanhan minä tuosta keskustelusta suutahdin. Koska tuon ruhoni erilaisiin tiloihin (kuten internettiin), on suorastaan ihmisoikeus, että toiset sitä saavat kommentoida. Mutta te, joiden mielestä valehtelen painoni ylöspäin (miksi?), saanen kertoa: teillä on vääristynyt kuva naisten painoista. Oikeasti meinaan hieman vähättelin painoani, se kun vaihtelee päivästä ja vuorokaudenajasta riippuen. Ilmoitin täällä sen pienimmän numeron. Lisäksi osaan kuvissa olla sellaisissa kulmissa ja asennoissa, että näytän hyvältä. Luuletteko että arkena kuljen aina selkä suorana ja perusmaneeriposeerauksessani, toinen jalka vähän koukussa? En kulje. Tänäänkin lähdin luennolle kuulkaas maastokuvioisessa onepiecessä ja ilman meikkiä. Lisäksi voin myöntää, että jos minulla on kuvassa finni keskellä nenää, poistan sen Picasan retusoi-työkalulla.

Mutta kun tämä teksti ei ketään kiinnosta, läiskäistään sitten lihat tiskiin. Tässä on oikein realistinen kuva ruhostani. Olen yrittänyt mennä mahdollisimman selkeään ja suoraan asentoon, etten pääse huijaamaan ketään, mutta ottakaa huomioon, että ryhtini ei normaalisti ole aivan näin hyvä. Lisäksi olen poistanut kuvasta pääni, koska naamani markkina-arvo on jo arvioitu, ja kukapa sitä nyt haluaisi tuijottaa porsasta silmiin jos aikoo ahmia sen kinkkua joulupöydässä. Lisäksi olen merkinnyt kuvaan ruhoni eri osat, jotta voitte sitten helposti arvioida kaikille jonkun kilohinnan, niin saadaan paremmin markkina-arvoni määriteltyä!


1. Niska
2. Lapa
3. Rinta ja etuselkä
4. Kylki ja ulkofilee
5. Sisäfilee (nam!)
6. Kinkku ja ulkopaisti
7. Potka

Fileet ja paistit ovat arvokkaimmat ruhon osat, koska niissä on vähän rasvaa ja sidekudosta. 


45 kommenttia:

  1. Mikä helvetti joitakin ihmisiä vaivaa... Mutta ihailen sun asennetta aivan valtavasti!

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Hmmm itse en tiedä tunteistani sinuun, anonyymi, mutta kiitos kai :)

      Poista
  3. Neiti Ruki Ver... Olet oikeasti idolini. Eniten ihailen nimenomaan älyäsi, kykyäsi kirjoittaa asioista järkevästi ja viisaasti, asennettasi, ja, no, rohkeuttasi. En siis puhu nyt "paljas naisvartalo"-rohkeudestasi, vaan rohkeudestasi nousta taistoon patriarkaalisia tuulimyllyjä vastaan. Se edellinen kirjoituksesi oli niin hyvä, että menin ihan mykäksi enkä osannut edes kommentoida siihen. Ilmeisesti aika monella sitten meni koko tekstin aihe ihan ohi.

    On ihan uskomatonta, miten nykymaailmassa oletetaan että jokaisella, ihan jokaisella, on oikeus kajota naisen vartaloon, joko fyysisesti tai sanallisesti. Vain siksi, että nainen _on olemassa_ ja sillä on vartalo. Tosi oksettavaa, että jotkut oikeasti ottavat asiakseen jonkun bloggaajan ruhon arvioinnin jossain Suomi24:ssä... Uuh, en edes halunnut lukea sitä keskustelua, mutta uteliaisuus voitti. Ja nyt voin vielä enemmän pahoin. Ne sai sut kuulostamaan ihan joltain kinkkupötköltä, jota käännellään lihatiskillä. "Leikkaa toi kohta pois. Ihan hyvä muuten mut ei mahu mun pakastimeen. Muuten hyvä mut mä syön vaan kalkkunaa. Ei toi voi olla kolmen kilon kinkku. Mulla oli viime jouluna viiden kilon kinkku ja se oli ton kokonen."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydämellinen kiitos kauniista sanoistasi Mearra <3 Mahtavaa, että tuollaisten kinkkupötköarviointien vastapainoksi on olemassa sinunlaisiasi ihmisiä, muuten muuttaisin Marsiin. Loppujen lopuksi juuri nuo minun kiloarvioinnit eivät oikeastaan edes tehneet pahaa mieltä, suurilta osin tämän blogin kautta saatujen kannustusten takia :) Paha mieli tuli siitä, että on olemassa tuollaisia ihmisiä, jotka kokevat oikeudekseen puhua toisista kuin lihakimpaleista. Eniten pelottaa, että joku puhuisi noin esimerkiksi pikkusiskoistani, jotka ovat siinä iässä, että ovat vaikutuksille alttiita. Siksi jaksan tätä tuulimyllyjä vastaan taistelemista! Together we stand! :D

      Poista
  4. Itse näytin AVOMIEHELLENI kuvia sinun blogista ja sanoin, että olispa minullakin tuollainen kroppa. Yritin selittää, että malli on täydellinen ja sopii ne pari mukamas ylimääräistä kiloa kannettavaksi, kun ne on just eikä melkein oikeassa paikassa. Vaikka kuulostan ehkä turhan creepylta, niin minusta sinulla on täydellisyyttä hipova kroppa, josta ei pitäisi muuttaa mitään.

    ... Toki jotkut on eri mieltä, jotkut samaa mieltä, mutta itse pinnallisesti arvostin positiivisella mielellä edellistäkin postausta. Olisin ollut positiivisella mielellä silloinkin, jos en olisi hihkunut kateudesta: ihan siksi, että antaa mennä naiset ja olkaa miten olette. Olisipa itsekin niin uljas, että kehtaisi tykätä omasta kropastaan täysin siemauksin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kehuista! Minulla ei ole mitään visuaalisuutta tai laittautumista vastaan (kuten varmaan kuvieni määrästä näkee! :P), ja itsekin arvostan kauneutta ja esimerkiksi nais- ja miesvartaloita. Se, mikä minua ärsyttää, on kun yritetään pakottaa omaa kauneusihannettaan muille ja tietysti se, kun pointtini ohitetaan kokonaan ja ryhdytään arvioimaan kilojani :D Mutta kehun muita tosi paljon enkä koe, että heitä silloin esineellistän. Siinä on kuitenkin selkeä ero.

      Itse tykkään monenlaisista piirteistä ja uskon kenties hiukan naiivisti, että jokaisessa on jotain kaunista. Ymmärrän myös sen, että joku ei pidä minua hyvännäköisenä. Joku toinen kuitenkin pitää :)

      Poista
  5. tää oli ihan loistojuttu!!1 on muute joku tutkimus, että naisten kehot nähään usein osasina, kun taas miesten kehot kokonaisina. en löytäny sitä alkuperästä tutkimusta minkä luin, mut pikagoogletuksella löyty tommone:
    http://www.livescience.com/21806-brain-male-female-objectification.html

    nii, että vitun sairasta hommaa, ei olla mitää erillisia lihapaloja, vaa iha kokoNaisia (sori, kuppane sanaleikki).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi linkki oli todella hyvä, kiitos! Eikä sanaleikkisikään ollut minusta huono, olen puujalkojen ystävä :D

      Poista
  6. Kyllä meikä tuota kinkkua maistelis.

    VastaaPoista
  7. Nuo pukeutumisohjeet pitäisi olla ennemminkin opiskelijoille sellaisissa oppilaitoksissa, joissa on täysikäisiä opiskelijoita. Yritä siinä sitten olla asiallinen heteromiesope ja paasata puolitoista tuntia jostain post-konstruktivismin kiintoisista käänteistä, kun eturivi on tissivakoa täynnä ja huulipunakin räikeää. Katseen pystyy suuntaamaan esimerkiksi kattolamppuun keskittymiskykyä menettämättä.

    Opettajalle sen sijaan seksikäs laittautuminen on hyvästä, pysyy opiskelijoilla mieli virkeänä, vaikkeivät olisikaan taitavia piirtelemään vihkojen reunoihin tms. sijaistoiminnoilla skarppina pysyttelisi.

    terv. Jorma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jorma, häiritsee ne tissivaot myös naisopejakin välillä.

      Poista
    2. En nyt sano tähän muuta kuin että kaikilla on kaikenlaisia tunteita, mutta ne pitää itse käsitellä eikä ulkoistaa toisten syyksi.

      Poista
  8. Jorma ja Perttu eivät ole vissiin ollenkaan sama ihminen. Hyvät perseet pojilla. Tykkään kun miehillä on söpöt pyllyt niin niitä saa puristella. Nam nam. Vaikea keskittyä mihinkään kun katselee että joka puolella niin pantavan näköisiä miehiä. Että pitää noin sekdikkäästi olla olemassa. Kyllä niitä häiritsee jos jää housujen etumusta tuijottamaan mutta se parantaa mun keskittymistä.

    VastaaPoista
  9. Musta kun tuo keskustelu ns. alkoi ihan hyvin väittämällä harhaluuloksi ihmisten kierosta käsityksestä, että pauttiarallaa just sun painoinen ihminen olisi joku hirvitys. Mutta niin, sitten ne neropetteriä junttieinareineen pääsi vauhtiin.
    Ja ihan hyvä, että julkaisit painosi, saan minäkin pauttiarallaa samankokoisessa jotain perspektiiviä ihmiskehoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon samaa mieltä, mutta se ärsytti, että mun pointtini ohitettiin ja kun vielä olin erikseen puhunut kehoista jne. niin otti pannuun :D Ja jos mun painoni jotain hyödyttää, niin siitä vaan, en mä nää siinä mitään hävettävää :)

      Poista
  10. Miksi pitää tehdä kahtiajako ulkonäön ja muiden ominaisuuksien välille? Minä ainakin tapailen menestyneitä naisia, jotka näyttävät hyvältä. Arvostan kokonaisuutta.

    Opettajana varmasti ymmärrät, että ihminen on noussut savanneilta nykytilaan melko lyhyessä ajassa. Teini-ikäisten poikien hormonitoiminta heittää kuperkeikkaa ja toimintaa ohjaavat voimakkaasti ne vietit ja vaistot, joiden ansiosta meidän lajimme on säilynyt luonnossa hengissä.

    Kun naisasialiike pyrkii tukahduttamaan näitä viettejä ja vaistoja, nuorilta miehiltä kielletään oikeus ihmisyyteen. Seuraukset ovat varsin ikäviä, kun inhimillistä käytöstä aletaan paheksua ja sen seurauksena joutuu tuntea häpeää. Tapahtuu henkinen kivesten surkastuminen ja 10 vuotta myöhemmin naiset kitisevät, kun miehissä ei ole riittävästi munaa.

    Tarvitseeko naisopettajan provosoida nuoria itseään etsiviä poikia vain sen takia, että naisilla on oikeus pukeutua miten haluaa? Eikö asiaa voisi tarkastella inhimillisestä näkökulmasta käsin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Tarvitseeko naisopettajan provosoida nuoria itseään etsiviä poikia vain sen takia, että naisilla on oikeus pukeutua miten haluaa?"

      Aika helmi. :D Että rintavaon näkyminen on ihan tahallinen provosoiva ilmiö? Yksikään nainen ei tietenkään pukeudu sillä tavalla kuin haluaa nostattaakseen omaa itsetuntoaan ja minäkuvaansa. Ilmeisesti naisten pitäisikin käyttää kotona aikaa siihen, että näyttävät mahdollisimman ei-haluttavilta, jotta miehet eivät joutuisi hillitsemään luontaista viettiään. Kaunista. Harmi vaan, että se rintavakokin on harvinaisen luontainen ilmiö, sillä naisilla ei kauheasti ole mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, minkä kokoiset tissit heillä on. Poolopaidat kehiin! Ne kyllä eivät valitettavasti peitä rintojen muotoa ollenkaan, mutta eiköhän tästä vartaloa imeviin rätteihin pukeutuvien tiukkaperseiden luvatusta maailmasta löydy vielä joku tarpeeksi löysä (miesten) huppari, joka korjaa tämänkin ongelman.

      Hieno merkintä! Järkyttävää, että pedagogisissa(kin) välitetään ensisijaisesti siitä, miltä nimenomaan nainen näyttää kuin mitä nainen osaa. Joillekin miehille voisi joskus tasapuolisesti huomattaa siitä, kuinka asiallista sen persvaon välkkyminen oikein onkaan. Ilmeisesti miehillä on sisäsyntyinen kyky pukeutua "soveliaasti"...

      Poista
    2. On tietysti oikein kiva, että osa naisista voi tehdä valintoja kuten esitelläkö rintavakoa vaiko eikö ja mistä syystä. Osalle meistä se ei ole oma valinta. Kun kaupasta löytyy ainoastaan miesten jättikoko-t-paitoja tai naisten lady fit v-kaula-aukkoja, jotka meille isorintaisille ja lyhytselkäisille on aina, ihan aina, rintavaon esittelyä.

      En ole vuosiin löytänyt (ja olen todellakin etsinyt!) paitaa, joka ei esittelisi rintojani ihan niin anteliaasti. Lasten osastolta löytyy sopivia kaula-aukkoja, mutta ne ei mahdu ollenkaan päälle tai napa näkyy kun koko pituus menee tissien peittämiseen. Nyt olen jo luovuttanut, tissejäni tuijotetaan paidasta riippumatta, joten senkus antaa mennä. Ei ole mun ongelmani, jos joku mies tai nainen (molemmat sukupuolet tuijottaa yhtä lailla) ei voi keskittyä muuhun. Se on niiltä pois, ei multa.

      Poista
    3. Arvoisa Tuuli!

      Tehdä itsestään "ei haluttava" on aika väsähtänyt sanonta, joka feministipiireissä varmasti saa taustalleen suuret aplodit. Pohditaan asiaa kuitenkin pintaa syvemmältä.

      Mikä on opettajan tehtävä? Ketään ei voi pakottaa oppimaan, mutta mielestäni opettajan tehtävä on luoda mahdollisimman suotuisat olosuhteet oppimiselle. Tähän kuuluu olennaisena osana häiriötekijöiden minimointi.

      Nuori oppivelvollisuuden piirissä oleva miehentaimi on itsekin päästään pyörällä, kun heräilevä seksuaalisuus hämmentää ja aiheuttaa kiusallisia tilanteita. Opettajan työn päämäärää ei palvele, jos naisopettaja korostaa omaa seksuaalisuuttaan luokassa. Kokemuksesta voin sanoa, että oppimistani ei edistänyt kesken oppituntien opettajasta näkemäni eroottiset päiväunet.

      Kuka on väittänyt, että pedagogiikassa välitetään ensisijaisesti naisen ulkonäköstä? Nostin vain esille näkökulman, että opettajan tehtävä on luoda mahdollisimman hyvät oppimisen olosuhteet ja minimoida häiriötekijät. Opettajan pitää pystyä arvioimaan myös se, että onko itse häiriötekijä oppimiselle.

      Poista
    4. "Tarvitseeko naisopettajan provosoida nuoria itseään etsiviä poikia vain sen takia, että naisilla on oikeus pukeutua miten haluaa? Eikö asiaa voisi tarkastella inhimillisestä näkökulmasta käsin?"

      En mielestäni sanonut, että naisopettajan (tai/eli minun) tarvitsee provosoida oppilaita. En sanonut työvaatteistani oikeastaan mitään. Kerroin vain, mitä meille painotettiin aloitusluennolla ja tämä painotus oli mielestäni se ongelma. Miksi naisopettajille annettiin erikseen ohjeet miten paljon mikäkin vako saa näkyä? Voin kertoa, että kyllä se seksuaalisuus herää tytöilläkin, mutta miesopettajille ei annettu mitään ohjeita tästä. Naisen pitää mukautua miehen "luontaiseen käyttäytymiseen", mutta mitä miestä kehotetaan tekemään naisten hyväksi?

      Lisäksi, jokainen ymmärtää, että töihin puetaan töihin sopivat vaatteet ja aika harva opettaja haluaa oppilaitaan "provosoida". Sille ei kuitenkaan voi mitään, jos on vaikka isot rinnat: niitä ei paljoa piilotella. Ja kyllä jo nuorten poikien pitää oppia, että on olemassa kaikenlaisia ihmisiä, joihin kaikkiin pitää suhtautua kunnioittavasti.

      Poista
    5. Sitä paitsi nuorten poikien seksualisuus herää joka tapauksessa. Oli se nainen kuka hyvänsä ja millainen hyvänsä. Seksualisuus on siellä. Se ei velvoita naisia mihinkään erityistoimenpiteisiin oman itsensä suhteen.

      Miss Ruki-Ver! Olet mun idoli! :) *kunnioituksella kumarran*

      T: hottis Toivotar

      Poista
    6. "Tarvitseeko naisopettajan provosoida nuoria itseään etsiviä poikia vain sen takia, että naisilla on oikeus pukeutua miten haluaa?"

      Saman kysymyksen voisi esittää miesopettajista. Tarvitseeko miesopettajan provosoida nuoria itseään etsiviä tyttöjä (ja miksei poikiakin) vain sen takia, että miehillä on oikeus pukeutua miten haluaa?
      Kysyn tätä siksi että minulla meni aikanaan yläasteella matematiikan tunnit täysin ohi korvien, koska keskityin kuolaamaan matikanopen peppua. Koska hän oli todella komea ja tiukkapyllyinen. Ja korosti sitä herkkupeppuaan pukeutumalla tiukkoihin Leviksiin. Ai että. Kyllä meni matikan tunnit sukkelaan sitä peppua ihaillessa. Mutta matikasta en tänä päivänä ymmärrä mitään, kiitos open provosoivien farkkujen! ;)

      Poista
    7. Oli siis miesopettaja tuo farkkupepullaprovosoija. :)
      T. ano 10.08

      Poista
  11. Onneksi olkoon, tämä blogi on ensimmäinen jota olen alkanut seuraamaan ihan säännöllisesti. Paljon puhetta ja ihan helvetisti asiaa!

    VastaaPoista
  12. MRV, en ehkä osaa nyt sanoillani ilmaista, miten paljon sinua ihailen! Olet ehdottomasti yksi lempibloggaajistani juuri sen vuoksi, että taistelet feminismin eturintamassa ja jokaisesta tekstistäsi huokuu se, kunika vahva, kaunis ja upea tyyppi oletkaan.

    Meidän pedagogisissa ei annettu tuollaisia kolmen kohdan pukeutumisohjeita, mutta tyttöjä kehotettiin miettimään omaa pukeutumistaan ja itse sain yhdeltä ohjaavalta opettajalta noottia "liian paljavastavasta pukeutumisesta" (farkut, neuletakki ja toppi. Niinpä.) Ja voin vannoa, että minulle tissivakoa ei edes muodostu ihan vahingossa. Nyt (kielten, jee samis!) opettajan työssä toimiessani erottelin vaatekaappiini "opevaatteet" ja "vapaa-ajan vaatteet", opevaatteiden kriteereinä tietysti peittävyys, asiallisuus yms. En halunnut vaikuttaa kollegoideni ja opiskelijoiden silmissä nuorelta ja hempukalta :( Tuntuu vähän väärältä, että uskottavuus pitää "ostaa" peittävillä vaatteilla, eikä sitä saa esimerkiksi ihan vaan työtään tekemällä. (Tämän seurauksena opiskelijat eivät muuten tunnista minua kadulla kun kuljen vapaa-ajan vaatteissani :D)

    Eräs asia, mikä minua aina tässä naiskeskustelussa suututtaa (tuli esiin mm. tuolla Suomi24-keskustelussa), on hoikkien ja laihojen tyttöjen nuijiminen kurvikkuutta puolustettaessa, eli "fuck those skinny bitches"-ongelma. Joo, kurvikkaat ja pyllykkäät ja reidekkäät naiset on jees ja pop, mutta en halua, että hoikkaa minua haukutaan anorektikoksi, laudaksi, skinny bitchiksi ja ties miksi vain kurvikkaiden kehumisen varjolla! Myös minulla on oikeus olla kokoiseni, myöskään minua ei saa haukkua vaikka joku toinen olisikin eri kokoinen.

    Pahoittelut pitkästä avautumisesta, tää aihe saa minut aina barrikadeille :D

    VastaaPoista
  13. "Naiseksi syntyminen on vähän sama kun syntyisi näyttelyporsaaksi. Tai ehkä ihan vaan porsaaksi."

    Oli muuten osuvasti sanottu. Mä olen paljon miettinyt sitä, kuinka liian monella miehellä tuntuu olevan tämä tarve kertoa meille naisille ollaanko me haluttavia vai ei. Ja on muuten ihan sama kiinnostaako meitä kuulla, tunnetaanko ja ollaanko me parisuhteessa vai ei jne, pitää silti se mielipide kertoa. Mietin vain että miksi, tuleekohan siitä hyvä ja tärkeä fiilis? :D
    En tiiä, pitäisi varmaan itsekin kokeilla.

    VastaaPoista
  14. ''isokokoinen ja läskihän tuokin on. Ihan perceestä koko akka muutenkin.''
    ''Arvioisin että painaa n. 65 kg.''

    Pari poimintaa tuolta suomi24-keskustelusta. Ihan oikeasti ihmiset, nyt vois jo melkein sanoa että voi vitulla päähän ja kyrvällä pitkin poskea. Ei tätä oikein asiallisemminkaan voi ilmaista... :D

    VastaaPoista
  15. Usko ihmiskuntaan valahtanut pysyvästi miinukselle. >_____< (mutta kuva on Hieno ja Havainnollistava)

    VastaaPoista
  16. Argh, murr, tää on mullekkin niin läheinen ja kipeä aihe.. Haluan ensinnä kiittää ihanasta kirjoituksesta, ja sitten toivoa voimia kuunnella/lukea kaikkea tuota paskaa, jota saamme kuunnella elämämme loppuun asti.

    Itselleni on huudeltu ja kommentoitu (täysin vieraat ihmiset, lue:miehet) useasti vuosien aikana, yleensä muhkeasta takapuolestani. Tarkoitus on ollut joka kerta ilmeisesti viestittää, että se on liian suuri ja joka kerta olen valitettavasti mennyt niin hämilleni, etten ole osannut oikein reagoida mitenkään.

    Ja todella valitettavaa on se, että vaikka tiedän henkilöiden olleen käveleviä kokovartalokyrpiä, minusta on aina tuntunut todella pahalta.

    VastaaPoista
  17. Älä ny, Zinde, ei suom24 edusta ihmiskuntaa. Sen sijaan tää blogaaja saattaa edustaakin, hatunnosto hänelle!

    VastaaPoista
  18. http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288745327527.html

    VastaaPoista
  19. Mahtavaa! Meinasin jo vähän säikähtää tota keskustelua ja alkaa harkitsemaan voinko esim postata itsestäni puolialastomia kuvia nettiin. Onneksi näytät mallia miten taistella idiootteja vastaan! Rohkeasti omana itsenä vain eteenpäin.

    VastaaPoista
  20. Voi helvetti! Kunnon feministiraivot iski päälle ton suomi24:n keskustelun kommenteista! Piti kirjoittaa jotain fiksua mut ei pysty kun ärsyttää niin.

    VastaaPoista
  21. Sinä olet kyllä mahtava! <3 En nyt osaa sanoa mitään, mitä näissä kommenteissa ei olisi jo sanottu, mutta uudestaan <3 Maailma tarvitsee juuri tällaista.

    VastaaPoista
  22. Opettajaopiskelijana toi tarina pedagogisten aloitusluennon neuvoista herätti mussa hämmästystä ja sen jälkeen suunnattoman ärsytyksen. Johan on helvetti! Toivottavasti lehtori sai palautetta kommentistaan ja oli vain yksittäistapaus OKL:ssä! Toisaalta on meillä stadissakin pari sovinistia eksynyt virkaan ja mulla kiehahtaa niiden kommenttien kanssa alta aikayksikön hermo.

    Tuulis

    VastaaPoista
  23. Oot niin rohkee:) Munki pitäs opetella sanoon asiat yhtä suoraan ja rohkeesti:)

    VastaaPoista
  24. Itse oisin toivonut, että eräälle mun miesopettajalle ois annettu ohjeeksi "Jos käytät lyhytlahkeisia shorseja, laita kalsarit". Ja jos joku ei tajunnut, niin siksi että istuessa pallit näkyi puntista.

    VastaaPoista
  25. Itse olen 176cm pitkä ja painan sen 80cm. Tämä kommentti tuolta suomi24:n keskustelusta ehkä särki vähän mun sydämen: ''Poikkeuksia toki voi olla, mutta 80kg nainen on lähes aina ihan läski. Jos jostakin netistä löytyy muka kuva 80kg hyvänmuotoisesta naisesta, niin se ei tarkoita ette te porsaan näköiset akat, 80kg ruhoinenne siellä ruutujen takana olisitte hyvännäköisiä tai ei-läskin näköisiä. Tietäkää se. ''

    VastaaPoista
  26. missä olet piileksinyt koko elämäni?? :D oot hauska ja älyttömän rohkee mimmi, tässähän menee pikkaritki jo ihan solmuun!!!!! ja koko ilta lueskellessa. mä oon niin onnellinen, että sunlaisia ihmisiä on olemassa. ei tuleen pidä vastata tulella, tuleen kannattaa vastata nauramalla päin naamaa

    VastaaPoista

Kommentoi ja ylistä, beibi! Vastaan, jos ehdin.