keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Rocktähti muistelee

 MOI MINÄ TÄÄLLÄ, MINÄ MRV! MITÄ KUULUU! MINULLE KUULUU HYVÄÄ!




Huomaatteko mitään uutta? :) Kyllä, ihan oikein! Kesäromanssini on tullut takaisin <3 Olin supernössö, enkä uskaltautunut lävistysliikkeeseen nenäkorun menetettyäni traagisessa onnettomuudessa ennen kuin vasta nyt, kevätauringon valettua minuun voimaa.

Tässä naama heti lävistyksen jälkeen. Olen vähän itkusilmä ja punanenä. Kaksi rakasta kädestäpitelijää sivuillani, Herneenverso ja Sekopää <3
Tämän korun kanssa olo on niin upea! Vaikka tukka roikkuisi eikä olisi meikkiä, olen niin kolea. Kyllä minun naamaani vaan kuuluu rauta. Otin korun Helsingissä, jossa vietin vaikka minkälaista muutakin hauskaa viikonloppuna. Minä ja Husky hengailimme ja otimme myös hienoja kuvia EMP:n postausta varten. Tässä yksi selfie maistiaiseksi.

Siskokset tunnistaa samasta dorkailmeestä.
Kävin kaupungilla siskojeni kanssa. Minä olin nolo maalaistollo, ja siskoni 12- ja 15-v. opastivat minua tuossa Oi Suuressa Kaupungissa nimeltä Helsinki. Koska olen ilkeä isosisko, tarjosin heille muka hyvää hyvyyttäni kerrosateriat. Oikeasti salainen motiivini oli se, että sain heistä tyhmiä syömiskuvia laitettavaksi näytille nettiin.

Herneenverso ja Sekopää <3

Muistatteko muuten postauksen Sekopään tukan värjäyksestä? Värjäsimme hiusten päädyt dip dye -tekniikalla silloin liilaksi. Niistä tuli ihan itsekseen vihreät, kun väri haaleni! What is this madness? Ne on kyllä ihan supersiistit, ei siinä mitään :D Tietysti vaalennettu hius on keltainen ja liilasta väristä jää tukkaan vain sininen, joten yksi plus yksi on vihreä tukka, mutta silti, en olisi arvannut.

Tämä oli nyt tällainen sekava kuulumispostaus. Tällaista tänne! Olo on levoton ja viikonloppuna tekee mieli tanssia ja nauraa. Iiiih.


Hyvää viikonlopun odotusta ja keskiviikkoa!

6 kommenttia:

  1. Mulla kävi pari vuotta sitten tukkatragedia, kun yritin poistaa epäonnistunutta violettia... Oli kohtalaisen ärhäkkä vihreä raita päässä sitten. :D Kähee nenärinkula hei!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks, tykkään siitä ihan hirveesti <3 Siis rinkulasta. Eikä se vihreäkään paha ole :D

      Poista
  2. Mulla tuli suoraan liilasta hiusväristä vihreä, vaikka yleensä punainen väri pysyy hiuksissa superhyvin :D se oli jotenkin outo fiilis kun pesee selkeästi liilan värin pois ja pohjalla valkaistun oranssin päällä on vihreää. Siis ei oranssi ja punainen yhdessä ole sama kuin vihreä. Ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä :D Kyllä näistä olisi pitänyt kuviksentunnilla erikseen varoittaa. Mutta vihree on ihan kähee, ei siinä mitään. Jos olisin blondi, värjäisin tukkaani kaikilla sateenkaaren sävyillä! Tummatukkasena se on niin paljon vaativampi operaatio.

      Poista
  3. Jee, nenäkorukaksoseni palasi takaisin maanpinnalle <3 On se vaan soma, etenkin kun on samanlainen ja samanpuoleisessa sieraimessa kuin omani :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joooo! <3 Oli pakko mennä hakemaan kesärakas takasin, tuli sellanen olo :) Ja nyt laitoin tosiaan eri puolelle ku aiemmin, koska mulla on pari sellasta korua, jotka sopii vaan tälle vasemalle puolelle.

      Poista

Kommentoi ja ylistä, beibi! Vastaan, jos ehdin.