maanantai 26. elokuuta 2013

Julistan sodan!

Olen aihetta sivunnut jo aikaisemminkin, mutta julistetaan nyt oikein kunnolla ja yksiselitteisesti: inhoan ihmisiä, jotka eivät itse uskalla tehdä mitään ja yrittävät estää muitakin tekemästä. Niitä, jotka paheksuvat muita, yleensä kateudesta johtuen. Ankeuttajia, jotka yrittävät lannistaa toisen jo etukäteen. He mahtuvat itse tasapäiseen joukkoon, mutta haukkuvat niitä, jotka eivät mahdu tai eivät halua mahtua. Yritän yleensä välttää näin äärimmäisiä ilmaisuja, mutta tällaiset ihmiset oksettavat minua ja saavat minut vihaiseksi.

Miksi tunnen asiasta näin vahvasti? Koska kaikki eivät selviä haukuista, alentamisesta ja tuhahtelusta pää pystyssä. Tunnen valtavaa halua puolustaa lyttyyn lyötyjä ja kiusattuja. Toisaalta ärsyynnyn myös siitä, jos joku aina alistuu eikä puolusta itseään, mutta ymmärrän, että kaikkia ei ole kirottu/siunattu tällaisella jääräpään luonteella kuin minua. Useasti, kun katson taaksepäin, näen kyllä, miten minunkin olisi kannattanut alistua ja olisin säästynyt paljolta. Mutta olen tyytyväinen etten ole alistunut. Vähän jopa pakahdun ylpeydestä, kun tajuan, että olen loppujen lopuksi pysynyt pystyssä omalla tielläni, horjahduksista ja muiden mielipiteistä välittämättä.

Kuka kärsii siitä, että nainen on pukeutunut seksikkäästi? Keneltä se on pois, jos lapsi saa itse päättää hiusmallinsa? Entä miksi itsestään ei saisi ottaa kolmeasataa naamakuvaa, tai toisaalta, miksi olisi pakko? Näiden asioiden ei pitäisi kuulua kenellekään muulle, mutta silti niistä ollaan yllättävän huolissaan. Siskoni Sekopää kiipeili puussa, ja naapurin mummot uhkasivat soittaa tämän vuoksi lastensuojeluun: puussa kiipeily on katsokaas vaarallista! Eräs äitini tuttava kauhisteli äidillemme, miten blogissa olleet kuvat Sekopäästä ovat epäsopivia, koska hänhän on hei vasta 13-vuotias! Eipä ole 13 vaan kohta 15, mutta vaikka olisikin, miten ja miksi kuvat olisivat epäsopivia? Arrrrrgh!

Kun itse olin 14-15, harrastimme Siperianhuskyn (12-14 v.) kanssa jostakin syystä karmeiden angstikuvien ottamista. Äitimme lahjoitti meille pari pulloa pahentunutta mustaherukkamehua, ja mehän keksimme sille oivia käyttötarkoituksia, koska se näytti ihan vereltä! :D Jos Sekopään kuvia katsoo näiden rinnalla, ne ovat erittäin tyylikkäitä ja selväpäisiä ;) Behold:

Näin hankit virtsatulehduksen!

Nimim. "Menkat alkoivat"


Ovathan nämä kuvat vähän noloja nyt kun katsoo, mutta mitä väliä! :D Näiden (ja tuhansien muiden) kuvien ottamisen lisäksi värjäsimme ja leikkelimme hiuksia omien mieltymystemme mukaan. Äitimme antoi meille luvan maalata huoneemme seinät villeillä väreillä. Päädyimme jostakin syystä kirkkaanvihreään ja myöhemmin punaiseen. Otimme myös pikkusiskomme mukaan pelleilemään. Näistä kaikista hullutuksista nautimme täysin sydämin, vaikka soraääniä kuuluikin. Äitimme sai kuulla paljon haukkumista. Milloin oli vastuutonta antaa meidän laittaa kuvia Irc-galleriaan, milloin meidän vaatteemme olivat epäsiistejä tai meikkimme liian rajua. SH lähetettiin 7. luokalla kotiin koulusta kesken päivän liian lyhyen hameen (puoleenväliin reittä) ja rikki revittyjen sukkahousujen takia - (nais)opettaja sanoi häntä katuhuoran näköiseksi. Äitini ei päästänyt häntä takaisin kouluun, ennenkuin sieltä oltiin pyydetty anteeksi. Go mama! :D

Onneksi olimme todella hyviä koulussa, joten useimmilla valittajilla ei ollut todellista syytä valittaa tai olla huolissaan. Heidän mielestään nuorten tyttöjen vain olisi pitänyt näyttää tietyltä ja käyttäytyä tietyllä tavalla. Eikä ainakaan pitää mielenosoituksia koulun pihalla ;)

Siperianhusky ja puoli metriä leikattua tukkaa
SH ja MRV aiheuttamassa pikkusiskoilleen (vas. nurkka) ikuiset traumat sekä huoneen värillä että väkivaltaisilla sisarusriidoillaan
Herneenverso, MRV ja Sekopää - cool posse!
Villi kampaus, tyhmänhauska Youtube-video tai puissa kiipeily ei välttämättä kuulosta isolta asialta, mutta jos jo pienestä asti saa kuulla parjausta, niin miten lapset voisivat kasvaa itsenäisiksi ja itseään toteuttaviksi aikuisiksi? Jos kaikki pakotetaan jo lapsena yhteen muottiin, niin miten kukaan uskaltaa enää aikuisena kokeilla mitään uutta? Tai jos ensimmäinen idea lytätään tyhmänä, miten ideat voisivat ikinä kasvaa suuriksi innovaatioiksi? Nimimerkillä Angry Birds.

Haluaisin sanoa kaikille, joilla on ideoita tai haaveita, että TOTEUTTAKAA NE, älkää miettikö muita ihmisiä! Vaikka projektinne olisivat pieniä ja turhalta tuntuvia, niin ilo niiden toteuttamisesta saattaa olla suunnaton. Ja seuraava idea on aina helpompi toteuttaa! Kun vain menette rohkeasti omia polkujanne, ihmisten pilkka alkaa pian muuttua ihastelemiseksi.

Olimme neroja ja päätimme huijata kaikille, että olimme käyneet New Yorkissa :D Otimme kuvia kaverimme New York -tapetin edessä... ei menny niinku Strömsössä.
Olen aina toteuttanut itseäni muun muassa ulkonäön ja pukeutumisen kautta, valokuvin, piirustuksin, kirjoituksin, sisustuksin, videoin... Ihan mitä vain mieleen on tullut. Joskus olen hukannut tämän luovan puolen itsessäni, mutta onneksi olen aina löytänyt sen uudelleen. Olen usein saanut ikävää palautetta, mutta myös positiivista. Jos en ole kokenut kritiikkiä aiheelliseksi, olen antanut sen mennä toisesta korvasta ulos ja toisesta sisään. Tämänkään blogin postauksissa ei aina ole mitään järkeä, mutta niiden toteuttaminen on ihanaa ja tuo minulle (ja meille) paljon iloa. Saan luovuudesta uskomattomat kiksit ja elämääni sisältöä. Innostun pieniltä tuntuvista asioista, ja tuntuu mahtavalta, että joskus muutkin innostuvat tai ilahtuvat ideoistani. Pääasia kuitenkin on, että itse nautin niistä. En väitä olevani mikään suuri maailmaa muuttava nero, mutta minulle luovuudella ja itseni toteuttamisella on koko elämään vaikuttava merkitys. Eli vaikka juttuni eivät olisi suuria askelia ihmiskunnalle, minulle ne ovat :)

Tämä kuva oli kansiossa nimellä "WTC-isku paikan päällä kuvattuna!!!"
En ole aina luottanut itseeni ja intuitiooni näin vahvasti kuin nykyisessä elämäntilanteessani. Olen ollut ilkeä, epävarma, mustasukkainen ja kateellinen. Vuosien työllä ja itsetutkiskelun opettelulla olen oppinut huomaamaan tunteeni ja selvittämään, mistä ne johtuvat. Olen huomannut, että negatiiviset tunteet toisia kohtaan johtuvat usein omasta epävarmuudestani. Minulle on sanottu jo pienestä asti, että ilkeät ihmiset ovat usein niinkin perustavanlaatuisen tunteen kuin kateuden vallassa, mutta nyt tiedän sen omakohtaisesti ja sydämestäni uskon siihen. En ole oikeastaan ikinä ollut hirveän kateellinen ihminen, mutta nyt kun olen itseni hyväksynyt ja sisäisesti sivistynyt, en enää tunne huonommuuden tunteita ja siksi en myöskään koe tarpeetonta halua olla ilkeä.

Tämän poukkoilevan ja tunnekuohun vallassa kirjoitetun tekstin punainen lanka siis on: jos olet kateellinen, keksi jokin muu tapa ilmaista se kuin alentaa toisia. Mieti, miksi olet kateellinen ja tutkiskele itseäsi. Kateus on luonnollinen tunne, mutta sitä ei pitäisi kaataa toisten niskaan. Hyväksy, että olet kateellinen ja mieti, mitä voit tehdä tunteelle.

Oletko kateellinen toisen uskalluksesta? Tee itse jotain pientä, mitä et ole uskaltanut aiemmin tehdä. Laita vaikka eriparisukat :D Voit olla tyytyväinen itseesi ja adrenaliinihuumassa saat muuta ajateltavaa. Oletko kateellinen toisen tuuheasta tukasta? Hyväksy se, että oma tukkasi on hiirenhäntä, ja hanki vaikkapa clipsipidennykset, joita voit käyttää silloin, kun kateus iskee pahimmin. Tai keksi itsestäsi hyvä asia, jota toisella ei ole, ja ole ylpeä siitä. Oletko kateellinen toisen vatsalihaksista? Hyväksy, että et tule ikinä saamaan samanlaisia ilman työtä, ja sitten joko tee tarvittava työ tai ole hiljaa.

Jos taas olet ilkeilyn kohde ja koet, että sinua yritetään lannistaa: älä välitä! Opi erottamaan asiallinen kritiikki ilkeilystä ja pahan mielen tahallisesta tuottamisesta. Etsi ihmisiä, jotka iloitsevat kanssasi. Nauti elämästä, ja näytä muille esimerkkiä. Yritä ymmärtää, että toisten vähättelijät eivät ole täysin ehjiä sisältä eivätkä pysty ymmärtämään itseään tai hallitsemaan kateuttaan. Toivo, että kateelliset ihmisetkin pystyisivät joku päivä nauttimaan itsestään. Älä lannistu, alistu tai menetä itseäsi.

Vaikka en olisi koskaan uskonut, kaikki paska on ollut kestämisen arvoista :) Toivon vain, että muutkin kestävät.

24 kommenttia:

  1. Mahtavaa puhetta! Osui ja upposi, sillä viimeksi viikonloppuna eräs perusnegatiivinen ystäväni jaksoi taas muistuttaa omasta pahasta olostaan Facebookissa minun kirjoittamaani tilapäivitykseen. Kerta ei ollut ensimmäinen, mutta joka kerta kyseinen tyyppi osaa kauniisti lytätä omat ilonaiheeni. Tällä tyypillä on jatkuva pätemisen tarve joka ulottuu sosiaaliseen mediaan asti, ja olen tulkinnut sen olevan jonkinlaista kateutta omia saavutuksiani (=hänen saamattomuuttaan) kohtaan. Itse pyrin jättämään nämä kommentit omaan arvoonsa, mutta totta kai ne joka kerta kirpaisevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se juuri onkin niin masentavaa, että vaikka kommentit yrittääkin jättää huomiotta, ne vievät silti energiaa ja pyrkivät vetämään mieltä alaspäin. Mutta tsemppiä sinulle tyypin kestämiseen! Jos et jaksa tyyppiä, poista hänet ystävistäsi suosiolla. Tai sitten kysele seuraavaksi päivityksessäsi, että "Sain tänään työpaikan, mutta olisiko sinulla Mirjami jotakin negatiivista sanottavaa siitä? :)" :D

      Poista
  2. Jälleen kerran mahtavaa tekstiä! Näin vähän erilaisempana persoonana on kiva lukea tällästä ja tajuta että hei mä oon ylpeä ittestäni ku olen tällänen ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, todella hienoa, että olet ylpeä itsestäsi! :) Kiitos ja jatka samaan malliin <3

      Poista
  3. Oot mun idoli! <3 Kunpa maailmassa olis enemmän sunlaisia ihmisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höhöö, kiitti! :) Eka kerta, kun mut nimetään oikein idoliksi :D

      Poista
  4. AAMEN! Hyvällä tavalla kun yrittää tätä positiivisuuden palloa pyörittää niin aina siihen jonkun juntin saa mukaan. Eihän kukaan oikeasti halua pilata muiden saatikka omaa elämäänsä, eihän?! Nautitaan kauneudesta, sisäisestä ja ulkoisesta täysin rinnoin. (Boobs, WOOP WOOP..) Kyllä sitä itsekkin huomaa saavansa toisenlaista energiaa ja buustia mm. tällaisista jutuista kuin sinä teet MRV, silloin kun omakin typerä mieli välillä hölmöyksissä velloo. Autetaan siis toinen toisiamme pysymään oikealla totuuden, kauneuden ja positiivisuuden autuaalla tiellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! :) Kun sitä miettii noin yksinkertaisesti, että haluaako pilata toisen elämää, niin vastaus on tietenkin ei. Mutta sitten kuitenkin toimitaan niin! Ihan mahtavaa, jos juttuni antavat sinulle energiaa, Henna <3

      Poista
  5. Totta joka sana! Itselläni on ihan samanlaisia kokemuksia nuoruusvuosilta, kun kavereideni kanssa pukeuduimme erilaisiin vaatteisiin ja kuuntelimme erilaista musiikkia kuin valtaosa muista oppilaista ja toimme rohkeasti mielipiteitämme esille.. Sain opettajien keskuudessa jonkunlaisen häirikön maineen siitäkin huolimatta, että olin hyvä oppilas - vain sen vuoksi, että nuorena tyttönä uskalsin näkyä ja kuulua. Opettajat osallistuivat nolaaamiseen ja vähättelyyn ja yksikin opettaja totesi, että minulla tuskin olisi edellytyksiä mennä lukioon - ja olen nyt filosofian maisteri erinomaisilla papereilla. :D (Tietenkään lukio tai akateeminen koulutus ei ole kaikkia varten, mutta tuo vähättely tuntui omassa tapauksessani pahalta, kun lukeminen nimenomaan on aina ollut minun juttuni ja olen aina ollut kiitettävä oppilas!) Tavallaan nuo kokemukset vahvistivat, mutta toisaalta jäivät myös mieleeni ja on kestänyt melkein kymmenen vuotta saada kunnollinen luottamus omaan itseeni. Joten tämä teksti kosketti! Muutenkin mahtava blogi. Kiitoksia! Tämänkaltaista blogia olin Suomen blogimaisemaan kaivannutkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kerroit tarinasi, toivottavasti siitä saavat myös muut lukijat voimaa :) Ymmärrän hyvin tuon kaksijakoisuuden, että toisaalta kokemukset vahvistavat mutta toisaalta ilman niitäkin olisi voinut elää... Hyvä kuitenkin, että nyt luotat itseesi, toivottavasti nyt ansaittu itseluottamus säilyy koko elämäsi vahvana.

      Lisäksi, hienoa, että tykkäät blogista, ja ole hyvä! :)

      Poista
  6. Näyttää aika rankalta tuo sinun murrosikä! :D Mutta! Niiiiin samaa mieltä tuosta aloituksesta, on ihmisiä, jotka eivät oikeasti saa mitään aikaiseksi, ja sitten märehtivät toisten tekemisiä omilla kämpillään kaljaa juoden. Esimerkiksi minulle eräs naistuttava yritii moneen kertaan selittää että MINUN ON TAJUTTAVA ETTEI ARMEIJA OLE NAISTEN PAIKKA, SIELLÄ MENEE VAAN TAMPOONI VÄÄRÄÄN REIKÄÄN JOS TULEE TOSITILANNE.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oon ollu aika pahis! :D Verta ja kettinkejä! Kiva, että kirjoitus kolahti. Mitä ihmettä tuon sinun kaverisi kanssa :O Siinä on oikein perusankeuttaja, mitähän hän siinä häviää, jos sinä armeijaan menet? Tämä on asia, jota en ymmärrä. Suomen armeijassa ei kuitenkaan ole mitään todellista vaaraa, miltä pitäisi suojautua.

      Poista
  7. Me leikittiin pikkusiskon kanssa pienenä Barbeilla ja dinosauruksilla, minulla oli dinosaurukset ja siskolla Barbiet. Lopulta ne leikit meni aina siihen että dinosaurukset söivät Barbiet verisesti tai sitten opettivat Barbeja puremaan vihollisilta kaulavaltimon auki.. :D Äiti katsoi välillä meitä aika oudoksuen ovenraosta kun kuului vaan kiljuntaa "TAPA SE!! TAPA SE!!" :'D Ei äiti viitsinyt lasten leikkeihin loppujen lopuksi puuttua, leikkejähän ne vaan on. :D
    Hyvä teksti kaikin puolin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, kiitos hauskasta muistosta :D Hieno äiti, kyllähän pojatkin saavat ihan rauhassa leikkiä pyssyillä ilman että heistä tulee hulluja ampujia!

      Poista
  8. Niin täyttä asiaa! Ihminen ei voi loppujen lopuksi olla täysin onnellinnen jos ei uskalla toteuttaa itseään ja joutuu jatkuvasti tukahduttamaan itseään sosiaalisten paineiden takia.
    Minulla on asiasta omakohtaista kokemusta: muutin miehen perässä oudolle paikkakunnalle, josta en tuntenut juuri muita kuin mieheni. Oli aika karu herätys huomata millaisia ihmisiä täällä asuu.:D
    Piirit on pienet, ihmiset todella ilkeitä, koko ajan menossa jonkinlainen valtapeli ja toisten epäonnistumisia jyrätään ja onnistumisia käännetään joksikin ihan muuksi. Noh, nuorena ja tyhmänä sitä yritti itsekin vääntyä samaan muottiin, teki asioita niinkuin ne täällä tehdään ja teeskenteli samaa peliä.
    Pari vuotta sitten tuli jokin raja vastaan, päätin että riittää. Lasten takia en heti alkanut muuttoa valmistelemaan vaan aloin elää niinkuin minusta on oikein ja jossa voin olla onnellinen.
    Kappaa vaan, minusta tuli hylkiö. Minulle ei puhuttu, vaan minusta puhuttiin selän takana. Jopa lapseni joutuivat kärsimään, kukaan ei tullut leikkimään eikä lapsiani pyydetty mihinkään. Silti olen ollut paljon tyytyväisempi itseeni ja elämääni eikä minun tarvitse olla mitään muuuta kuin oma itseni kun kaikki on tavallaan jo menetetty!
    Sitkeästi jatkoin omalla linjallani ja kas, pikku hiljaa alkaa näyttää valoisammalta! ei minulla täällä vielä sydänystäviä ole mutta jonkinlaista sosiaalista kanssakäymistä kuitenkin. Ja lapseni ovat saaneet uusia kavereita. asuntomme on kuitenkin nyt myynnissä ja paikkakunnan vaihdos edessä, vähän jännittää mutta läksyni olen oppinut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mieletöntä, että olette (sinä ja muut) jakaneet täällä tarinoitanne! Kiitos siitä. Ehkä muutkin lukijat, jotka kokevat samaa, saavat näistä tarinoista tukea, etteivät ole yksin :) Erityisen kivaa, että kerrot, miten pääsit asian yli.

      En voi kyllä tajuta ihmisiä, jotka sulkevat muut pois piireistänsä, en sitten millään :/ Täytyy kai vaan kestää ja toivoa, että jokainen oppisi vähän itsetutkiskelun taitoa, ettei muiden tarvitse kärsiä heidän pahasta olostaan. Mutta tsemppiä sulle uudellekin paikkakunnalle! :)

      Poista
    2. Samalla kun teikäläisten sosiaalinen tuomio kaiken tekohyperpositiivisuuden kanssa kohdistuu miehiin jotka teidän mielestänne eivät ole oikeanlaisia. Sosiaalinen kapeus on pääosin naisten luomus omien etujensa junttaamiseksi.

      Poista
  9. Asiallinen teksti, ei tarvitse kenenkään raivota lapsenkasvatuksesta, ellei vanhemmat tosiaan anna 13-vuotiaan tupakoida ja osta lapselle tupakkia. Se mikä ei pilaa lapsen terveyttä, ei ole haitaksi. Itse patistin mamman ostamaan ekat stringit minulle 13-vuotiaana ja 14-vuotiaana kuljin minihameessa, mutta en kyllä koskaan asiattomalta näyttänyt. Olin kiltti tyttö :)
    En ehkä silti ala-asteikäiselle antaisi lupaa lävistyksiin.

    Höm höm... Tuosta kateudesta, että ihmiset osaa kyllä olla ilkeitä kateudesta ja ilmankin, mutta meillä mamma opetti että älä kuuntele haukkuja, muut on vaan kateellisia ^^ Hyvin toimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, voi olla toki muitakin syitä ilkeilyyn, joskus ihan väärinymmärrys, huono päivä tai ihan vaan sadistinen luonne :P Tuo on kyllä hyvä neuvo, että ei kannata kuunnella haukkuja, mutta kuten joku tuolal ylhäällä sanoi, kyllä ne aina kirpaisevat, vaikka yrittää olla niistä välittämättä :/ Harmi, että ne täytyy vain oppia kestämään, muita kun ei voi muuttaa.

      Multakin tupakoinnille ehdoton kielto, ja lävistykset ja tatuoinnit saa myös jättää täysi-ikäisyyteen :) Silloin osaa harkita asiaa oikeasti. Tai no, riippuu :D

      Poista
  10. Täyttä asiaa taas)! Sait mut miettimään omaa kateuden tunnettani. Olen melko ujo, ja avomieheni on taas erittäin vilkas ja ulospäinsuuntautunut, joten hänellä on aina kaikenlaisia pöhköjä/hassuja/suureellisia suunnitelmia ja ideoita, joita en useinkaan halua lähteä toteuttamaan. Onneksi oon oppinu viime vuoden aikana löysäämään liekaa ja suhtautumaan huumorilla ideoihin, ja olen usein lähtenyt mukaankin hömpötyksiin, mitä milloinkin ovat aina olleetkaan.

    Muistakaa, että jos lähipiirissä on vaikka yksi "nihkeä" tapaus, joka on yleensä naama norsun vitulla (heh), kannattaa ehkä joskus kokeilla jutella kahden kesken hänen kanssaan. (Tosin ei kannata kauheesti nähä vaivaakaan, jos se porukan yksi tyyppi ei edes halua muuttua.) Itselläni tälläne nihkeys, kateus, uskaltamattomuus ja etäisyys johtui suurimmaksi osin pahasta masennuksesta, ja oman tilanteeni helpotuttua olen yhtäkkiä tajunnut muuttuneeni tietenkin iloisemmaksi, mut myös sosiaalisemmaksi, spontaanimmaksi ja löytänyt hölmöilyn ilon :)
    Ja nyt mä kuulunkin niihin, jotka ei tajua toisten jahkailua/haluttomuutta tehdä uusia/jänniä/hassuja juttuja :P

    Ja nyt oli taas lyhyt ja selkeä selitys, näköjään. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva että teksti sai miettimään! :) Meidän suhteessa on varmaan just toisinpäin, mä oon aina keksimässä kaikkea ja mieheni yrittää pitää mua maan pinnalla. On kuitenkin sitten extrakivaa, kun hän lähtee mukaan johonkin juttuihini. On niin kivaa tehdä yhdessä jotain hassua.

      Oot oikeessa tossa, että kannattais yrittää jutella sille porukan nipolle: se voi auttaa. Ja oikeessa oot myös siinä, että liikaa vaivaa ei kannata nähdä - aina ei voi auttaa, varsinkaan, jos toinen itse ei näe vikojaan tai halua muuttua. Kyllä siellä takana voi tosiaan olla masennusta tai sitten jotain muutakin. Joskus ilkeys kuitenkin voi johtua ihan väärinymmärryksestäkin.

      Kiitos kommentista ja selityksestä! :) Ne on aina tervetulleita tänne :D

      Poista
  11. Oot munkin uus idoli. :D Ja äitis kans!

    Itse oon aina ollut vähän arempi, ja vaikka olen aina ollut ainakin enimmäkseen oma itseni, olen sitä syrjäänvetäytyvästi ja vähän pääni sisällä, ettei kukaan pääse kommentoimaan sitä pahasti. Vasta viime aikoina olen alkanut oikeasti tajuta, ettei sillä ole mitään väliä, vaikka joku pitäisikin mua tyhmänä/tylsänä/kummallisena/huonona asiassa X tai jotain muuta. Tai vaikka sitten epäsosiaalisena, kun en jaksa muuta kuin palata vanhoihin tapoihin ja vetäytyä syrjään. Ei siinäkään mitään pahaa ole.

    Itseänikin ärsyttää just tuo ankeutus ja samalla myös sellainen selän takana pahan puhuminen ja arvostelu, johon harmikseni huomaan itsekin joskus osallistuvani. Ja olen itsekin huomannut usein negatiivisten tunteideni jotain kohtaan johtuvan nimenomaan omasta tyytymättömuustä itseeni ja ihan suoraan siitä kateudesta. Paitsi tietysti niissä tapauksissa, kun se toinen on ihan idiootti ja vaikka just tollainen ankeuttaja :D Mutta pidetään mielessä, että tehköön ihmiset mitä haluaa, niin kauan kun ei vahingoita ketään!

    VastaaPoista
  12. Selailin pitkään vanhoja tekstejä yrittäen muistaa, olitko, MRV, kirjottanu jotain tatuoinneista ja niiden leimaavuudesta tms. En löytäny sellasta postausta, mut tämä teksti kolahti nyt muhun. Oon haaveillu tatuoinnista jo pitkään, en oo vain löytäny mieleistäni kuvaa (koirani tassunjälkiä lukuunottamatta). Nyt sen viimein löysin ja sopivasti ystäväpiirissäni on todella hyvä tatuoijakin. Aika on varattuna ja oon ollu asiasta jo innoissani. Mun paras ystävä sai mut kuitenkin todella surulliseksi lyttäämällä ideani kokonaan. "Tiiäthän sä, että tatuointi voi helposti leimata sut? Sitä ei saa pois. Mikset vois ottaa jotain pientä, eikä tuollasta, joka peittää kolmasosan sun selästä?" Tarkoitus siis on ottaa pöllö siivet levällään selkään. Selkään, joka on suurimman osan vuodesta piilossa kerrospukeutumisen alla, eikä sitä näe kukaan. Mun tahdonvoima ei riittänyt inttämiseen, joten tyydyin vain mutisemaan ja kun herran puheenvuoro oli ohi, vaihdoin sulavasti aihetta ja yritin olla näyttämättä pettyneeltä ja surulliselta. En tajua, miten voi olla tuollasia ihmisiä, jotka vieläki ajattelee nuin keskiaikaisesti. Ja vaikka huomaa toisen olevan innostunut asiasta, nii sitten vaan huoletta lannistetaan täysin

    VastaaPoista

Kommentoi ja ylistä, beibi! Vastaan, jos ehdin.