maanantai 10. kesäkuuta 2013

Lepää rauhassa, paras ystäväni

MRV. Rakas koirani Arska kuoli lauantaina. Kaipaan häntä suunnattomasti. Hän oli perheenjäsenemme ja läsnä jokaisessa päivässä. Hän lohdutti minua, kun olin surullinen. Kun itkin, hän nuoli naamaani niin kauan, etten voinut kuin nauraa. Hän iloitsi kanssani ja sai minut nauttimaan elämän pienistä iloista. Nyt hän on poissa, eikä kukaan osaa lohduttaa minua niin kuin hän.


Arska oli sairastellut pitkään, ja olimme ravanneet lääkärissä koko kevään. Syyksi epäiltiin milloin virtsakiviä, anemiaa tai virtsatietulehdusta. Nyt viime perjantaina siltä löydettiin eturauhassyöpä, joka oli levinnyt jo keuhkoihin. Viimeinen yö oli vaikea, Arska hengitti tiheään tahtiin ja valvoin hänen kanssaan pidätellen itkuani. Aamulla teimme raskaan päätöksen, ja veimme Pojun lääkäriin saamaan eutanasian.

 Tässä on rakas Pojuni parhaan kaverinsa Syltyn kanssa.
 Tässä Poju nuolee naamaani - se teki sitä aina, varsinkin sen jälkeen, kun oli nuollut omaa pyllyään.

Me kolme majesteettisina
Poju oli fiksu koira: se oppi syömään mustikoita suoraan puskasta.

Poju lempipuuhassaan: vartioimassa naapurustoa.
Nenänjäljet ikkunassa, joita en nyt halua enää pestä pois.





 Poju rakasti vartioimista ja auringonottoa. Siksi se viihtyi pihalla ja ikkunoissa.

Lisää vartiointia. Tästä ikkunasta Poju joskus karkasi, kun olimme jättäneet sen auki lähtiessämme. Siltä reissulta Poju sai ihania ystäviä: naapurin lapset löysivät sen ja ottivat talteen.

Naapurin ihanat lapset hakivat Arskaa melkein päivittäin lenkille ja moikkaamaan heidän omaa mäykkyänsä, Ilonaa. He olivat myös kirjoittaneet asvalttiin tällaiset terveiset meille joku päivä:



Minulla on Pojusta lukemattomia kuvia. Hän oli meille niin rakas. Hänellä on myös monia nimiä: Arska, Arnolds, Poju, Poika, Plöppi, Musta Salama, Laku, Toi Musta, Toi Yks, Kulta, Piski ja Rakas. Aina se tiesi, että siitä puhuttiin, vaikka yritimme puhua kiertoilmaisuilla.

Poju tykkäsi nukkua...

...haistella, retkeillä ja ylpeillä...

... ja syödä jättimäisiä luita.

Pojulla oli kenkäfetissi. Se kuljetti kenkiä ympäri kämppää, ja sitten niitä sai aina olla etsimässä lähdön hetkellä. Ei se niitä rikkonut, kunhan piilotteli mm. sohvalle, sängylle, omaan petiinsä, pöydän alle, sängyn alle ja ties mihin nurkkaan.

Poju auringossa kenkinensä.
Minun on vaikea olla itkemättä ja kaipaamatta Pojua. Kun koira kuolee, koko elämä muuttuu: ennen ensimmäinen asia aamulla, jonka tein, oli Pojun pissalenkki. Viimeiseksi illalla laitoin Pojun omaan petiin nukkumaan ja peittelin sen villapeitolla, koska se oli hirveä vilukissa. Kun olin töissä, mietin, että käyn kotona ennen kuin menen kauppaan, jotta Poju pääsee pihalle. Iltaisin kävimme koko pienen perheemme voimin tunnin lenkillä ja juttelimme kaikki päivän asiat. Poju sai haistella naapuruston.

Nyt minulla ei ole ketään, joka lämmittää jalkojani tai pussaa naamani läpimäräksi. Kaikki rutiinini ovat tarpeettomia. Koko päiväjärjestykseni muuttuu kokonaan ja läsnä on vain jättimäisen iso ikävä ja kaipaus. Yritämme mieheni kanssa pärjätä ja lohduttaa toisiamme, mutta kaikki on niin vaikeaa. 

Pojulla oli maailman kerjäävin katse.

Arska oli poikiin päin.

Meillä on mätsäävät tatuoinnit.
Tällaisena haluan Arskan muistaa: vapaana ja iloisena juoksemassa metsässä. En kipeänä, vaan ylpeänä ja itsepäisenä mäyräkoirana, joka pisti kaikki muut koirat järjestykseen ja uskoi kaatavansa tuosta vaan vaikka hirven.


Tässä vielä video Arskasta, joka on kuvattu aikoja sitten. Katsoimme Youtubesta vauvamäyräkoirien vikinää, ja Poju sekosi. Myöhemmin se vielä yritti kaivaa sänkyä, koska ilmeisesti luuli, että mäykkyvauvat olivat siellä jumissa!



Hyvästi rakas ystäväni. Annoit meille niin paljon kaikkea ihanaa. Emme ikinä unohda sinua, Kulta Pieni.

<3 Miss Ruki Ver

ps. Riippuen mielentilastani postauksia on luvassa joko vähemmän tai enemmän - jos haluan hukuttaa murheeni toimeliaisuuteen, enemmän, jos taas vellon ja itken, vähemmän. Jos teillä on ollut tällainen paras ystävä kuin minulla, ymmärrätte varmaan.

19 kommenttia:

  1. Voi ei :(
    Mulla on itelläki koira, josta on tullu niin rakas ja paras ystävä, etten ees voi ajatella sitä, että joskus tulee se päivä ettei Arskaa ole. (ja kyllä, munkin hauva on Arska :P) Etähalit sulle <3 toi on aivan hirveetä, kun mikä tahansa rakas otus kuolee.. oli sitten ihminen tai eläin :/

    VastaaPoista
  2. Suuret osanotot Arskan poismenosta. ;_;

    VastaaPoista
  3. Tuo tunne on kamala. Oma koira jouduttiin myös lopettamaan v 2003 ja vieläkin pääsee itku, kun kaveria muistelee. Enää en voi puhua edes ikävästä, vaan se on jonkinlaista surun sekaista kaipuuta juuri samoihin asioihin, joita itsekin tuossa kirjoittelit. Voimia ♥

    VastaaPoista
  4. Oon tosi pahoillani ja lähetän paljon voimahaleja. :(

    VastaaPoista
  5. :( voi surku. Mun äidin mäyräkoira vetelee myös viimeisiään, kaikki sympatiani sinulle sinne <3

    VastaaPoista
  6. Suuret osanotot.. itse tiedän, karvaisien vauvojen äitinä, että on todella vaikeaa menettää se pieni perheenjäsen. Koko elämä tosiaan muuttuu.. eipä siinä auta muuta kuin surra niin kauan kuin siltä tuntuu ja muistaa, että kaikille meille rakkaat ovat aina elossa meidän sydämissä <3

    VastaaPoista
  7. Voimia. Kyllä karvaisen parhaan ystävän menettäminen aina sattuu. Mutta aina tulee muistaa että nyt hänellä on suuremmat metsästysmaat ja helpompi olla.

    VastaaPoista
  8. Voi teitä.. Voimia ja yrittäkää pärjäillä! Kyllä se rakkaan lemmikin(oikeastaan perheenjäsenen) menettäminen sattuu... :'(

    VastaaPoista
  9. Otan osaa :( Kaksi vuotta sitten multakin kuoli elämäni valo, karvakaverini Linda. Ikävä on vieläkin, mutta useimmiten se ottaa nykyään kyynelten sijaan hymyn muodon, kun muistelen sitä hassua pientä palleroista. Voimia suruunne. Itse löysin aikanaan lohtua tästä runosta:

    Älä seiso haudallain itkien;
    en ole siellä, nuku en.
    Jatkan elämääni tuhannessa tuulessa,
    olen timantinhohde lumessa.
    Olen aurinko,
    joka kultaa viljaa,
    syyssade, joka putoaa hiljaa.
    Kun heräät aamun hiljaisuuteen,
    olen ylitsesi maahan uuteen
    matkaavien muuttolintujen lento.
    Olen öisten tähtien loiste hento.
    Älä seiso haudallain itkien;
    en ole siellä - kuollut en.

    VastaaPoista
  10. WAAAAAAH! *itkuparku*

    Isot suruvalittelut sinne :( Rakastan koiria ja tulee aina paha mieli, kun viaton pikkuturri kuolee ennen aikaisesti ja vaikka kuolis ajallaankin, tulee silti paha mieli. Itellään ei ole koiraa, mutta olisi varmasti jos mies ei olisi allerginen (ja ehkä allergiasta huolimatta otan joskus kun saa isomman kämpän). Vanhempien suomenpystykorvaa käyn aina hellimässä ja oi sitä ahdistusta, kun näin painajaista, jossa Pöysti oli kuollut <.<
    Karvatassut on niin vastustamattomia, että ihan pelkästään Pöystin takia tulee ravattua porukoilla.
    Kiitos paljon, kun laitoit kuvia Pojusta, se oli varmasti oikein ihana hauva.

    VastaaPoista
  11. Kiitos kaikille ihanille osanotoista ja lohduttavista kommenteista! Olen lukenut jokaisen mutta en pysty ajattelemaan asiaa niin paljoa, että vastaisin kaikille erikseen :( Siksi kiitän kaikkia ja kerron, että kommenttinne ovat lämmittäneet mieltäni todella paljon.

    Nyt olen yrittänyt keskittyä kaikkeen muuhun, jotta pysyisin järjissäni. Siksipä teille on luvassa tänään kauan odotettu (?) video, joka tämän kuolemantapauksen takia hieman viivästyi. Materiaali on kuvattu jo viime viikolla.

    MRV

    VastaaPoista
  12. Otan osaa hirveästi! Perheeni koira jouduttiin lopettamaan maaliskuussa syövän takia, rakas vanha rouvamme oli perheessä melkein 12 vuotta. Vain koiransa menenettänyt voi tietää millainen tämä tunne on. Voimia sinulle paljon!! <3

    "Tänään on se päivä,
    kun minun matkani on kuljettu loppuun.
    Olen sairas ja voimani ovat ehtyneet,
    älä siis pyydä minua jaksamaan pidemmälle,
    vaan pidä minua sylissäsi
    ja kerro minulle kaikista yhteisistä vuosistamme.
    Silitä turkkiani niin kauan
    kunnes olen kulkenut rajan yli
    ja sydämeni on sammunut.
    Muistele minua mutta älä takerru minuun,
    vaan jatka eteenpäin.
    Kun aika koittaa, kohtaamme jälleen,
    emmekä eroa koskaan."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista runostasi! Se sai kyyneleet silmiini :( Tosiaankin, tätä surua ei tiedä, jos ei ole menettänyt koiraansa. Ihmiset kyselevät, aionko hankkia uuden koiran! Ihan käsittämätöntä.

      Poista
  13. Ihana kirjoitus parhaan ystävän muistolle!! <3 Tuli itku silmään sitä lukiessa. Ystävän koira pääsi koirien taivaaseen tällä viikolla & itselläkin saattaa oman koiran kohdalla tuon samaisen päätöksen teko olla jo ihan nurkan takana. Nyt vaan iloitsen jokaisesta yhteisestä hetkestämme!!!
    Voimia & paljon haleja!!!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osanotosta. Iloitse niin kauan kun voit! Kauniit muistot ovat sitten ainoa, jonka saat pitää, kun se aika koittaa. Turha murehtia etukäteen :(

      Poista
  14. Voi miten surullista :'(, olen todella pahoillani. Ja itse kohta samassa tilanteessa. Erotuksena se, että koirani syöpä huomattiin jo kevättalvella, ja sitä yritettiin poistaa leikkauksin. Valitettavasti mikään ei auttanut, syöpä on niin aggressiivinen, ettei meillä ole enää aikaa kuin joitain viikkoja. Musertavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, minäkin olen pahoillani sinun puolestasi :( Varmasti todella vaikeaa. Itselleni viimeinen yö oli todella vaikea, kun tiesi, että aamulla lähdetään lääkärille ja viimeiselle matkalle. Arska aina hermostui, jos itkin, joten päätin, etten itke. Sillä ei ollut voimia lohduttaa minua, ja minun piti lohduttaa sitä. Pystyin juuri ja juuri pidättelemään sen yhden illan ja yön ja aamun, joten uskon tietäväni, miten kamala tilanne sinulla on :( Voimia täältä!

      Poista

Kommentoi ja ylistä, beibi! Vastaan, jos ehdin.