maanantai 6. toukokuuta 2013

Kevät ja minä

Tultiin reissusta kotiin eilen illalla myöhään. Päivittäminen ei oikein onnistunut, koska tekniikka petti! Toisin sanoen jätin läppärin johdon kotiin. Emme olisi tosin ehtineetkään oikein mitään kirjoitella, koska oli niin kiire pitää hauskaa :D Päivitystä reissusta luvassa siis illalla tai huomenna, kovin tarkkaan en uskalla luvata. Nyt täytyy kiirehtiä töihin, joten tässä viime viikolla talteen tekemäni hame- ja kevätfiilistely. Olkaa hyvä!

Löysin tämän ihanan hameen kirpputorilta Porista pari kuukautta sitten, ja nyt vasta se pääsi käyttöön ensimmäistä kertaa.


Tällainen vyötärökaistale imartelee ketä tahansa! Voi, miksei tällaisia hameita tehdä enää? Tämä on melko vanha, luulisin, että se on syntynyt 80-luvulla tai aiemmin. Made in Finland -lappu kertoo jo jotakin:


Miksen sitten ole käyttänyt tätä vaatetta vielä? No, kaipa minun tarvitsee se teille kertoa... Huomio kaikki, jotka katselivat kateellisina vyötärölinjaani äskeisissä kuvissa: hameen ihana vyötärökaistale on niin pieni ja hankala käyttää, että minulla on vaatteiden alla salainen apuväline.


Korsetti pitää ryhtini suorassa ja makkarat kurissa, ja niin hame asettuu nätisti eikä kiristä tai mene ruttuun. Tämän vuoksi en ole hametta vielä päässyt käyttämään, koska arkena en tosiaankaan viitsi käyttää korsettia. Mutta ehkä sitten, kun tulee joku sopiva juhlatilaisuus :)

Vaikkei väritykseni nyt siltä näytäkään, on olo niin keväinen! Aurinko paistaa, narsissit kukkivat (vieläkin!) ja ilmassa tuoksuu kesä.


Kukkapenkistäni tunkee persiljan lisäksi jotakin vihreää, mutta mitä? En muista laittaneeni sinne mitään syksyllä, mutta onhan tämä kiva yllätys:


Näiden tynkien lopputulosta, kesää ja bikinikelejä odotellen,

<3 Miss Ruki Ver

ps. Kiitos tunnustuksista, ihanuudet! Koitamme tehdä niille jotain viimeistään huomenna :) Ja arvonta muuten suoritetaan vasta keskiviikkona, koska viime viikon laiskuus.

7 kommenttia:

  1. Käytsä Porissa? Oivoi meidän pitää mennä yhessä kirpparille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä kyllä! :D Se on vanha kotikaupunkini... Mennään vaan, ehkä joskus satutaan samoille hoodeille!

      Poista
    2. Haha xD Joo mä ramppaan kirppareilla jatkuvasti ja ois kiva saada uusia shoppailukavereita ^^

      Poista
  2. Ihana hame ja kaunis asukokonaisuus. Olen sitä mieltä, että naiset saisivat yleensä ottaen pukeutua naisellisemmin nykyään, jättää ne hiton tennarit kaupan hyllyille ja käyttää korkoja (tai ainakin ballerinoja) ja mekkoja niiden pillifarkkujen sijaan.

    Korsetin käyttämisessä ei ole mitään hävettävää, itselläkin on pari korsettia, mutta ne eivät enää mahdu päälle. Pitäisi kai ottaa itseään niskasta kiinni ja keventää sen verran, että saisi ne ylle :) En ole raaskinut hankkiutua niistä eroonkaan ja nyt ovat turhaan kaapin pohjalla pölyttymässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä! Tai siis kaikki saisivat pukeutua niin kuin oikeasti haluavat. Suomessa naiset helposti sanovat jotain ikävää, jos joku haluaa laittaa hameen, korkkarit tai huulipunaa :/ Ihan niin kuin se käytännöllisyys tai tasa-arvoisuus olisi hameen mitasta kiinni!

      Korsetit voi kätevästi vaihtaa isompiin Facebookin rokki- tai goottikirppiksellä :) Siellä niitä osataan arvostaa ja niistä pidetään hyvä huoli. Ei tarvitse turhaan kiduttaa itseään kuureilla! :D

      MRV

      Poista
  3. Ihana mekko!! Iha paras :) Ja jee, kevät<3

    VastaaPoista

Kommentoi ja ylistä, beibi! Vastaan, jos ehdin.