torstai 9. toukokuuta 2013

Blogipalkintoja! Blogipalkintoja kaikkialla!

Koska meillä on ihan vitun awesome blogi, olemme saaneet jo kaksi blogipalkintoa! Huraa! Ensimmäisen meille antoi lukijamme Leena, joka on muuten kiva mutta porilainen.


Tämä palkinto vaatii jostakin syystä meitä kertomaan itsestämme random faktoja, mutta koska rakastamme itseämme ja exhibitionistista itsestämme kertomista, tämähän on vain kiva juttu. Tässä siis 8 satunnaista asiaa meistä molemmista:

MRV:

1. Lempituoksuihini kuuluu se perinteinen leikatun ruohon tuoksu, mutta myös kumin ja kumiosaston tuoksu (esimerkiksi Biltema, autotallit, rautakaupat): onko parempaa! Olen nuuskutuksesta aina ihan happihumalassa, kun pääsen johonkin tällaiseen kauppaan. Lisäksi rakastan sitä tuoksua, kun heittää saunan kiukaalle ensimmäiset löylyt. Ja paras tuoksu kaikista: koiran uniset ja hikiset tassut. Oletteko haistaneet ikinä? Ne haisevat turvalliselta ja rakkaalta. Screw you, Chanel! Voisiko joku tehdä koiran tassuhiestä parfyymin, jossa jälkituoksuna olisi autonkumit?

2. Olen äidinkielen opettaja.

3. Rakastan lukemista, mutta opiskelujen myötä en jaksa enää lukea mitään, koska se tuntuu työltä. Yhden kurssin lukemistossa nimittäin voi olla 20 kirjaa.

4. Olen syksyllä eräässä TV-ohjelmassa, mutta en kerro missä ;) Se liittyy ruokaan.

5. Katson paljon erilaisia sarjoja. Ihan paras sarja on brittiläinen hulvattoman hauska IT Crowd, joka ikävä kyllä ilmeisesti ollaan lopetettu neljänteen kauteen. Suosittelen!

6. Juon paljon kahvia. Tämä alkoi siitä, kun olin töissä Porissa Yyterin Bikini Barissa. Kahvia keitettiin isoon termariin, ja se piti kaataa pois tasaisin väliajoin. Inhoan ruoan (kyllä, luen kahvin ruoaksi) poisheittämistä, joten join aina loput kahvit. Siitä tuli sitten tapa.

7.  Minulla on iso lauma sisaruksia: 5 siskoa ja yksi veli. Vanhempani eivät ilmeisesti saa lapsista tarpeekseen, koska vielä kotona asuvien 3 lapsen lisäksi heillä on 4 sijaislasta.

8. Rakastan kirkkaita päävärejä. En pidä ruskeasta, keltaisesta, pastellisävyistä tai murretuista sävyistä. Mutta olen jo kääntänyt kelkkani ennen inhoamani sinisen suhteen, joten en ihmettele, jos ensi syksynä olenkin päästä varpaisiin viininpunainen. Yh.

No niin, siinä minun faktani. Yllättikö mikään? :)

BD:

1. Ykkösenä kerron osan pakkomielteistäni:  en voi sietää sitä että joku laittaa kangasta suuhunsa, en ala sen enempää selittää koska puistattaa. HYI. Jos joku on jättänyt jonkun esineen niin että se on pöydän reunalla, on minun siirrettävä se turvallisesti pöydälle. En pidä myöskään siitä että joku rullaa mattoa varpaillaan kun esim. istuu sohvalla. En voi sietää edes sitä että maton reuna on kääntynyt väärinpäin. Ammattikoulussa kaverini jättivät tavaroita tahallaan huonosti pöydille ja rullaili mattoja huvikseen, silloin sisäinen saatanani heräsi nanosekunnissa, miks ihmeessä mitään noista pitää tehdä ylipäätään? Käännän aina kaukosäätimet ja puhelimet näppäimet alaspäin kun ne lojuu pöydällä tai sohvalla.  Jouluna paketoin lahjat saman värisiin (tai muuten yhteen sopiviin) lahjapapereihin. Turha rummuttaminen, muiden äänien pitäminen tai tuoleilla keikkuminen voi laukaista minussa "heitän sinua vittu pian jollain"- vaihteen. Huh, melkein alkoi suututtaa kun kirjoitin tota :D

2. Asioita joista nautin on juoksulenkit, kesä, laulaminen (jos en muista sanoja niin laulan jotain mikä kuulostaa samalta) sekä disney- ja animaatioelokuvat. Pidämme lasten kanssa lähes joka päivä bileet, laitamme musiikin täysille ja lauletaan ja hypitään sängyllä ja tanssitaan :D

3. En ole allerginen millekkään ruoka-aineelle, mutta en söisi sieniä, oliveja tai joisi limpparia vaikka henkeni olisi siitä kiinni.

4. Kun odotin ensimmäistä lastani, mielitekoni oli niinkin terveellinen kuin pesuaineet. Meinasin nuolaista pyykinpesujauhetta ja käytin joka tiskauskerralla pullollisen tiskiainetta. Tuoksu oli vaan niin houkutteleva. Jos jotain mietityttää, niin en kuitenkaan nuollut pesuainetta.

5. Olen nössö, en uskalla kattoa kauhuleffoja, varsinkaan yksin. Pelkään valaita, hämähäkkejä ja kissoja. Kitisen kun olen tatuoitavana.

6. Lempinimeni Baby Doll tulee vanhoilta ystäviltäni, muita liikanimiäni (lähinnä teinivuosilta) on mm. Pygmi, knääpiö ja cherry berry.

7. Olin naimisissa.

8.  Olen välillä tosi ärsyttävä, varsinkin krapulassa. Suutun joskus turhan helposti ja olen todella itsekriittinen. Siinäkö syy edelliseen faktaan? ;DD



Lisäksi saimme tällaisen kiertopalkinnon suloiselta Papurikalta:


Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka sinulle tunnustuksen antoi. Valitse viisi ihanaa bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa. Näin autamme uusia bloggaajia eteenpäin ja ehkä juuri sinä löydät uuden upean blogituttavuuden! 
Tässä meidän valintamme: 
Ja koska olemme hauskoja pirulaisia, tässä bumerangina takaisin Papurikalle:
Hahaa! Your move, Papurika! 
<3 Baby Doll ja Miss Ruki Ver <3

13 kommenttia:

  1. Te ootte kyllä niin mahtavia että ei mitään rajaa. Täällä tuli jo päivän ekat naurut ihan ekassa lauseessa, vai oon mie ihan kiva mutta porilainen xD Muutenkin kivoja faktoja ja hyvin kirjotettu molemmilta. Niihin mainitakseni, rakastan itsekin käydä ns. miesten kaupoissa, eli rautakaupat tms saa mussa semmosen hahaa olen päässyt paratiisiin fiiliksen, tuoksut ja kaikki vempaimet ja kaikki mahollinen saa mut kikseihin. Kyllä, olen poikatyttö ja löydän rautakaupoista aina jotain ostettavaa, osaanhan sentään tehdä jotain käsilläni. Ja toisekseen, oon kans kuullut tommosesta, että raskaana tekee mieli pesuainetta. Kertakaikkisen kummallista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos näkisit meidät kännissä, niin ei oltais varmaan mahtavia vaan haluisit heitellä meitä esineillä :D Mutta muuten ollaan ihania. Kiitos! <3

      Poista
  2. "en voi sietää sitä että joku laittaa kangasta suuhunsa" Arvatkaa tuleeko mulle kylmiä väreitä kun kissa nuolee lakanaa?!
    Mun onkin pitänyt kysyä, että mistä noi teidän lempinimet tulee?
    Kiitos tunnustuksesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Baby Doll jo paljasti omansa :D Mun nimi piti olla alunperin mun burleskinimi, mutta nyt burleskiprojekti on jääny vähän jäähylle. Ruki verh on venäjää ja meinaa kädet ylös :D Siitä keksin sitten.

      MRV

      Poista
  3. Oon varmaan muuten Leena joskus sanonut siitä sulle :D ja Mortianna, kaksi inhokkiasiaani! kiitos mielikuvasta :D

    xx BD

    VastaaPoista
  4. Miss Ruki Ver. Päävärit ovat sininen punainen ja keltainen. Kaikki muut värit syntyvät niitä sekoittamalla. Valkoisessa ja mustassa ovat kaikki nämä värit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pätijä. Tiedän kyllä tuon ala-asteen vesivärisekoitusjutun ihan ulkoa. Mutta tiedätkö sinä, että tuolla näkemyksellä ei ole mitään tieteellistä perustetta? Eri värioppien ja -muodostustapojen mukaan päävärit ovat joko sininen, punainen ja vihreä tai keltaisa, magentaa ja syaania.

      Valkoinen valo tosiaan sisältää kaikki värit, mutta jos rupeat tuolla ala-asteen väriopilla muodostamaan valkoista, saat vain ruskeaa. Musta taas on värien puutetta. Valkoinen ja musta eivät ole spektrin värejä vaan akromaattisia eli värittömiä sävyjä.

      Tässä nyt puhuin tosiaan pääväreistä hiukan laajasti, mutta luulen, että tulin ymmärretyksi :)

      MRV

      Poista
  5. Mustaa saat kyllä sekoittamalla ultramariinin sinistä ja poltettua siennaa.
    Tiedän kyllä nuo mainitsemasi 'faktat' mutta et voi neroudessasi olettaa että kaikki tietävät.
    Ylipäätäänkin tuollainen 'olemme parempia kuin muut-asenne' on erittäin ärsyttävää.
    Ja BD:n kiroilu on kammottavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska sellaista olen olettanut? Ja oletko päässyt jotenkin pääni sisälle ja tiedät, mitä värejä tarkoitin? Jos puhutaan noista sinun ymmärtämistäsi pääväreistä, niin olisinhan voinut 'pääväreillä' tarkoittaa punaista ja sinistä. Olisin varmaan päässyt helpommalla, jos olisin vastannut sinulle niin.

      Jos asenteemme ärsyttää, mikään tai kukaan ei sinua pakota blogiamme lukemaan :D Vai oletko kenties sadisti ja etsit kaikkea, mikä pahoittaa mielesi? Meillä on myös sellainen asenne, että asenteemme ovat parempia kuin muiden asenteet.

      Ja mitä tulee BD:n kiroiluun, mistäs tiedät, että se on juuri BD joka kirjoilee? Tässä taitaa asialla olla taas vanha ystävämme Karvanvihaaja. Laita seuraavaksi nimesi viestin alle ;)

      MRV, suuri nero

      ps. Kertaa vielä pilkut ja välimerkit <3

      Poista
  6. Naiset jotka ei ole oppineet elämään, ovat juurikin tuollaisia narttuja.

    VastaaPoista
  7. Miehet, joille ei ole kasvanut munakarvoja, ovat juurikin tuollaisia anonyymeja pelkureita.

    MRV

    VastaaPoista

Kommentoi ja ylistä, beibi! Vastaan, jos ehdin.