sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

We can do it -kuvaukset

Uudistimme blogimme ulkoasua! Hurraa! Päätimme tehdä siitä vähän tyylikkäämmän, joten järjestimme kuvaukset ja vaihdoimme lukuisat pienet kirkkoveneet yhteen isoon.

Kuvauksiin saimme inspiraatiota samasta kuvasta kuin We can do it -tatuointiimmekin, eli tästä:

Kuva pöllitty Wikipediasta.
Lähtökohtana oli, että blogimme banneri kuvaisi paremmin meitä ja blogiamme. Halusimme sen viestivän vahvuutta, voimaa ja positiivisuutta unohtamatta kuitenkaan naisellisuutta ja kauneutta. Kuvaajaksi saimme ihanan Antin. Hän joutui kuvaamaan ilman silmälaseja, joten asettelu oli hieman haastavaa.


Kuvaukset tehtiin pienessä kiireessä, koska aurinko oli juuri laskemassa ja luonnonvalo häviämässä. Haasteita hommaan toi myös Baby Dollin naama. Hänen on vaikea olla ilmehtimättä ja hirnumatta, kuten näette:




Kun BD:n naama saatiin vihdoin kuntoon, huomattiin, että Miss Ruki Ver olikin 4 promillen kännissä, ainakin ilmeestä päätellen:


Lopulta kuin ihmeen kaupalla sadasta räpsystä saatiin yksi kuva, jossa molempien ilmeet lähentelivät täydellisyyttä, valo syleili kasvonpiirteitämme hellästi ja planeetat osuivat muutenkin kohdalleen. Sitten kuvaa piti alkaa muokata. Yritimme leikkiä väreillä, mutta jostakin syystä Photoshopin mielestä meidän piti silloin leventyä.

Lopulta pääsimme parhaaseen lopputulokseen, jonka näette sivun ylälaidassa ja tässä:


Vau! Ei hitto ku me ollaan hyviä :)

<3 Baby Doll ja Miss Ruki Ver <3

4 kommenttia:

  1. Täytyy nyt kyllä sanoa, että aivan ihana kuva teistä tossa komeilee :3!
    Molemmat aivan hemmetin kauniita c:

    VastaaPoista
  2. Bueno!

    En oo vähää aikaa päässy tänne, ja voi vitsit ku tätä on hauska lukea. En yleensä LUE mitää blogia, katon vaa kuvat. Tätä ei voi olla lukematta :) Ootte huippuja, We can do it!

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia ihanaiset! <3 Me yritämme aiheuttaa iloa ja naurua, jos ei muuten, niin omalla kustannuksellamme :D

    VastaaPoista

Kommentoi ja ylistä, beibi! Vastaan, jos ehdin.