sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Viikonloppu maailman parhaassa seurassa

BD lähti Poriin, mieheni lähti Helsinkiin. Minulla ei ole mitään työtehtäviä, tapahtumia tai suunnitelmia. Kukaan ei ole pyytänyt minua mihinkään. Ihanaa!

Saan näyttää vaikka näin viehättävältä, kukaan ei ole katsomassa!
Rakastan yksinoloa, ainakin silloin tällöin. Akkuni ovat kuluneen kevään jäljiltä niin tyhjät, että ne tarvitsevatkin kunnon latausta. Kun tällainen tilaisuus tarjoutuu, teen seuraavia asioita:

Pukeudun pelkkiin alusvaatteisiin
Ulos mennessäni varastan mieheni pitkät kalsarit ja jättihupparin
Sotken ja jätän astioita ympäri kämppää
Syön hyvää ruokaa
Juon pari lasia viiniä
Kuuntelen Robinia
Teen pitkiä lenkkejä kuulokkeet korvilla
Dataan armotta

Tänä viikonloppuna olen tehnyt noita kaikkia. Ihan ensin ryhdyin tonkimaan jääkaappia, ja sieltä löytyi mm. kanaa, vuohenjuustoa ja avokadoa.



Laitoin kanan ja vuohenjuuston uuniin, muussasin avokadon valkosipulin kanssa mössöksi ja pehmensin sipulit pannulla punaviinin ja sokerin kanssa. Kokosin aineksista tällaisen laihduttajan painajaishampparin:


Nauti runsaan nesteen kanssa, mieluiten punaviinin! Mukana oli kyllä rucolaakin, mutta se on piiloutunut johonkin... Hain kaupasta hiukan karkkia jälkkäriksi. Nämä autokarkit ovat muuten suklaakuorrutuksen kanssa yllättävän hyviä!


Koska mieheni on MIEHINEN MIES, hän irvistää aina, kun teen kasvisruokaa. Nyt sain tehdä sitä ilman minkäänlaista natinaa! Päätin tehdä ison kulhon avokadopastaa. Lohduttaudun sillä, että käytin täysjyväpastaa, niin eihän se voi kovin epäterveellistä olla, eihän? Vaikka siinä ois puol kiloa parmesaania?


No ohhoh, tulipa tästä ruokapainotteista... Kyllä mä muutakin tein kun söin, mm. meikkasin omaksi huvikseni.


Viihdytin itseäni lehden parissa:



Okei, tästä joudun helvettiin:


Ja tämä, MITÄ?? Oikein sitten Saturninus!


Yritän tässä vielä palata normaaliin sosiaaliseen minääni. Mieheni tulee tänään kotiin ja huomenna alkaa arkinen aherrus.  


 <3 Miss Ruki Ver

ps. Illalla onnettarella on taas töitä ! Vielä on aikaa osallistua tämän ihanuuden arvontaan ;) 

4 kommenttia:

Kommentoi ja ylistä, beibi! Vastaan, jos ehdin.