lauantai 20. huhtikuuta 2013

Koristeita iholla, osa 3

No niin, tänään luvassa jatkoa kuvieni esittelylle! :) Tällä kertaa mukana tuorein tatuointini, joka on oikeastaan vielä keskeneräinen ja paranemisvaiheessa, joten antakaa anteeksi kuoriutuva ihoni. Saittekin siitä jo esimakua tässä teaserissamme ;) Kuvassa on myös u-p-e-a sulka, jonka BD taikoi kuin tyhjästä.


Kuvassa on pikkusiskoni Suvi, joka on minua 1,5 vuotta nuorempi. Olemme siis aina olleet kuin ne kuuluisat paita ja peppu. Olen muuten aina ihmetellyt tätä sanontaa: miten paita ja peppu kuuluvat yhteen? Eikö parempi olisi paita ja rinta? Tai peppu ja housut? :D Tässä valokuva, josta kuva tehtiin:


Olen ikuistanut nuoremmat pikkusiskoni itseeni kirjoittamalla heidän nimensä ihooni. Heihin minulla on niin iso ikäero, että suhteemme on ollut hiukan erilainen kuin Suviin. Tämän vuoksi halusin myös häntä kuvastavan tatuoinnin olevan erilainen. Kuvan teki BD, tietysti. Ensin hän teki iholleni muotokuvan siskostani. Sen jälkeen hän lisäsi siihen sugar skull -henkiset, Meksikon kuolleiden päivän karnevaalimeikit. Ne muistuttavat elämästä kuoleman kautta: muista, että kuolet joskus, muista siis elää (täysillä).

Kuva täältä.
Kertokaa joku minulle, miksi olen jokaisessa lapsuuteni kuvassa apinan näköinen?? :D Varsinkin tuo toinen kuva, ei luoja, mitä päässäni on liikkunut! Mutta huomatkaa tyylikkäät asuni.


Siskoni, serkkumme ja minä, oranki :)
Suvi on vaikuttanut paljon siihen, minkälainen persoona minusta on tullut. Olemme kasvaneet yhdessä ja yhteen. Suvi on voimistanut minussa asuvaa ahkeraa pientä vastuunkantajaa, minä taas Suvin huoletonta taiteilijaluonnetta. Minä olen aktiivinen huolehtija, Suvi passiivinen ajelehtija, niin hyvässä kuin pahassakin.


Siskoni on taiteellisesti lahjakas, mutta ei mielestäni luota omiin kykyihinsä tarpeeksi. Hän on myös todella kaunis, ja, kuten näette, usein hän onkin joutunut kameran eteen, kun olen harjoitellut kuvaamista ja toteuttanut erilaisia projekteja. Hän on meistä se kuvauksellisempi ja myös (ikävä kyllä!) minua 5 cm pidempi, eli huima 180-senttinen jättiläinen. Suvi pääsi myös Huippumalli haussa -ohjelmaan, mutta ensimmäisenä kuvauspäivänä hän sairastui niin pahasti, että joutui sairaalaan tiputukseen, joten hän ei voinut jatkaa kuvauksia. Harmi!


Hänellä on kaksi ihanaa pientä tytärtä, joista toiselle saan etuoikeutetusti olla kummitäti :)


Käteen lisätään myöhemmin vielä ruusuja sekä Suvin hiusten alle memento mori -aiheinen pääkallo, joka katsoo toiseen suuntaan kuin hän - siksi kasvot ovat tahallaan "väärään" suuntaan. Ehkä myös käsipeili kuvastamaan turhamaisuutta...vähän lisää helminauhaa... Kunhan tämä eka osio vain on parantunut kunnolla :)


<3 Miss Ruki Ver

2 kommenttia:

  1. Hah, omasta mielestäni näytit vaan suloiselta pienenä! :D
    Molemmat ootte kyllä ihan mielettömän kauniita + mahtava tatuointi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No muuten ehkä oisin, mut mulla on ihme ilmeet jokasessa kuvassa :D Kiitoksia paljon <3

      MRV

      Poista

Kommentoi ja ylistä, beibi! Vastaan, jos ehdin.